maanantai 22. lokakuuta 2012

Hei hei 80-luku!

Myönnetään, puuhamaan kesä ei ollut kaikin ajoin työntäytteinen. Siellä myös nautittiin elämästä. Todistettavasti jotain kuitenkin tapahtui.

 
Sanovat, että eri aikakausien kerrostumia tulisi kunnioittaa. Kaunis ajatus, mutta teemme 80-luvun kohdalla poikkeuksen. Eristeiden lisäksi pois lähtivät "verhokotelot".

Perusteellista työtä, joten irrottamiseen meni tovi jos toinenkin.

Ja tässä lopputulos. Eteenpäin mennään verhotangoilla. Sitten joskus...


Lisäksi olohuone on saanut uudet pellavariveet hirsien väliin. Hidasta puurtamista tämäkin, mutta kannatti hoitaa kuntoon seinien ollessa paljaina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti